Jyväskylän OldBoys-sarja on vuonna 2000 perustettu, aikuisille suunnattu ja kustannuksiltaan kohtuulliseksi räätälöity kartingsarja. Mukana on ollut keskimäärin 30 tiimiä per kausi taistelemassa halutusta ja arvostetusta OldBoys-mestaruudesta.
|
Sarjassa ajetaan nelihenkisin joukkuein yhteisiän ollessa vähintään 110 vuotta. Kauden aikana paremmuudesta mitellään viidessä osakilpailussa. Tämän lisäksi ajokausi kruunataan syksyllä ajettavaan sarjan ulkopuoliseen neljän tunnin kestävyyskisaan. Kilpailukalustona käytetään Raket 120cc kartingautoja. Raket 120-moottorilla varustettu kartingauto kulkee parhaillaan noin 100km/h. Vauhtia on tarpeeksi, sillä kuljettaja istuu vain parin sentin korkeudessa asfaltin pinnasta ja noin 30 muuta autoa radalla pitää huolen siitä, että ajamisen iloa riittää. |
Vaikka kyse onkin hauskan pitämisestä ja mukavasta harrastamisesta, sarja on lajissaan Suomen kovatasoisin harrastelijasarja. Tavallisten ratinvääntäjien lisäksi kilpailuissamme onkin nähty kuljettajia jopa kartingin 250cc Euroopan mestarista Juha Pajulasta rallin MM-tason huippukuskeihin Harri Rovanperään ja Mikko Hirvoseen. Radalla on nähty rattia kääntelemässä myös Anssi Kela, Sipe Santapukki, naapurin Pentti ja työkaveri Hannu. Huoltoaseman Pirkkokin on välillä pyörähtänyt näyttämässä mallia miehille, joten naiset rohkeasti mukaan! |
Kuinka Oldboys-sarjaa pääsee ajamaan?
|
Kokoa tiimi työporukasta, ystävistä tai vaikka perheen jäsenistä. Kun joukkue on koossa ja yhteisiältään vähintään 110 vuotta, tarvitset kartingauton. Jyväskylän Karting Centerin kautta saat parhaat vinkit niin auton valinnan, kuin tekniikan suhteen. Kustannukset voi jokainen tiimi suunnitella hyvinkin tarkasti ja ne jaetaan neljälle. Muista ottaa myös yhteyttä paikalliseen seuraan, liityä jäseneksi ja tilata lisenssi. Tarvittaessa voit ostaa tutustumislisenssin myös kilpailupaikalta.
|
Tämän helpompaa ja edullisempaa tapaa harrastaa moottoriurheilua ei ole! |