Jämsän osakilpailu 17.8.2008

Kilpailun loppukatsastuksessa katsastuspäällikkö löysi joukkueen 13 moottorin vauhtipyörästä katkenneen siiven. Luokitustodistuksen mukaan kaikkien siipien tulee olla ehjät. Katsastuspäällikkö kertoi havainnostaan tuomaristolle. Tuomaristo hylkäsi kilpailun johtajan esityksestä kyseisen joukkueen päivän tuloksen sääntöjen mukaisesti.

 

Kilpailun johtaja piti päätöstä kuitenkin kilpailullisesti liian ankarana ja vei asian järjestelytoimikunnan käsiteltäväksi. Järjestelytoimikunta totesi luokitustodistuksessa olevan kohtuuttomuuksia. Ne poistettiin lisämääräyksellä 1/2008.

 

Samalla järjestelytoimikunta päätti muuttaa Jämsän osakilpailun hylkäyspäätöstä niin, että joukkue 13 tulos hylättiin vain viimeisestä erästä. Päätöksen ensisijaisena perusteluna on, että yhdestä puoliksi katkenneesta vauhtipyörän siivestä ei voi olla muuta kuin haittaa moottorin suorituskyvylle.

 

Järjestelytoimikunnan kokouksen muistio.

 

Lopulliset tulokset ja sarjatilanne 4/5